Koneistuksen työnjohtaja

Päivämäärä:  10.11.2025
Req ID:  102590
Sijainti: 

Suolahti, FI

Brändi:  Valtra
Työn tyyppi:  Työskentely paikanpäällä

Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita. Valtra on yksi AGCO-yhtymän avainbrändeistä. AGCO on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden suunnittelija, valmistaja ja myyjä. Valtran asiakaslähtöinen ja yksilöllinen toimintatapa on ainutlaatuinen alallaan. Markkinajohtajuus Pohjoismaissa ja vahva asema Latinalaisessa Amerikassa kertovat tuotteidemme ja palveluidemme korkeasta laadusta sekä nykyaikaisista teknisistä ratkaisuista.

 

Haemme nyt työnjohtajaa koneistukseen vahvistamaan Suolahden voimansiirtotehtaan tiimiä.

 

Tässä roolissa pääset työskentelemään aidosti kansainvälisessä ympäristössä palkittujen huipputeknologisten tuotteiden parissa. Meitä ohjaa uteliaisuus kehittää uusia ideoita, joilla palvelemme asiakkaitamme ja työntekijöitämme entistä paremmin – jatkuvasti parantaen toimintaamme ja toimintatapojamme.

 

Tehtäväsi

Toimit työnjohtajana koneistuksen puolella, vastaten työturvallisuudesta, henkilöstöjohtamisesta ja tuotantoprosessin sujuvuudesta Lean- ja työstandardien mukaisesti.

  • Edistät työturvallisuutta ja vahvistat turvallisuuskulttuuria.
  • Vastaat koneistus- ja koneistustuotannon laadun varmistus toiminnoista tuotannossa, varmistaen tuotannon ja laadun huippusuoritukset.
  • Johdat tuotannon ja tuottavuuden kehittämistä Lean-periaatteiden mukaisesti.
  • Vastaat uusien tuotteiden käyttöönotosta (NPI) ja jatkuvan parantamisen projekteista.
  • Teet tiivistä yhteistyötä muiden osastojen kanssa, kuten laadun, materiaalinkäsittelyn, tuotekehityksen ja muiden tukitoimintojen kanssa.

Raportoit suoraan voimansiirron tehtaanpäällikölle.

 

Osaamisesi

  • Vähintään 3-5 vuoden esihenkilökokemus koneistuksesta.
  • Vahvat ongelmanratkaisutaidot ja Lean-valmistuksen osaaminen.
  • Tekninen koulutus tai vastaava käytännön kokemus.
  • Erinomainen tiimin johtamis- ja motivointikyky.
  • Joustavuutta työaikojen suhteen tarpeen mukaan.
  • Intohimo Lean-, standardoitujen ja laatukeskeisten toimintatapojen edistämiseen.
  • Hyvät viestintätaidot suomeksi ja englanniksi.

 

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle erinomaisen mahdollisuuden työskennellä kannattavassa, kasvavassa ja kansainvälisessä organisaatiossa osana rentoa mutta ammattitaitoista tiimiä. Valtra on arvostettu työpaikka, jossa työskentelee tulevaisuuteen suuntautuneita, osaavia ja motivoituneita ihmisiä. Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää – tarjoamme joustavat työajat, etätyömahdollisuuksia, kattavat työterveyspalvelut sekä Smartum-edut.

 

Kiinnostuitko?

Haluamme kuulla sinusta ja osaamisestasi!

Lähetä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 30.11.2025

Käsittelemme hakemuksia ja saatamme kutsua haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Kullervo Mansikkala, puh. +358 40 829 5362.

Your Working Machine

Valtra erottuu edukseen helppokäyttöisten ja asiakkaan tarpeisiin räätälöitävien traktoreiden ansiosta. Valtran traktorit tarjoavat luotettavuutta, kestävyyttä, monipuolisuutta ja hi-tech-ominaisuuksia, jotka ovat nostaneet tuotteet kehityksen suunnannäyttäjäksi niin Euroopassa, Etelä-Amerikassa kuin muillakin aluilla.